- Olipa kerran… liveroolipeli 2017 - http://fables.vohvelinritarikunta.org -

Off-game

Tältä sivulta löydät pelin käytäntöihin liittyviä juttuja. Luethan ne huolella läpi!

Tässä on muutamia sääntöjä, jotka on tehty pelaajien turvallisuutta ajatellen ja kaikkien tulee niitä noudattaa.

FYYSISEN JA INTIIMIN TOIMINNAN MALLINNUS

Pelissä on ns. aikuisten teemoja; eli odotettavissa lienee sekä tappelua ja rähinöintiä että  rakkautta ja romantiikkaa ja seksiä ja seksuaalisuuteen liittyviä juttuja.

Useilla hahmoilla on jotain hampaankolossa toisia kohtaan, ja niinpä tilanteet saattavat kärjistyä niin että mennään pihalle ja aletaan tapella. Ja hahmothan ovat kaikki satuhahmoja, joten elämään saattaa kuulua olennaisena osana Rakkaus Ensisilmäyksellä™. Läheisyyttä tai yli-innokasta romanttista ahdistelua tulee siis varmasti myös vastaan – joko molemminpuolisena tai sitten traagisemmin… Lisäksi pelissä on hahmoina esim. strippibaarin henkilökuntaa ja asiakkaita, joten varsinainen seksikin on joillain hahmoilla kuvioissa.

Hahmoilla voi siis olla näiden teemojen puitteissa joko varsin kivaa tai sitten todella ahdistavaa, mutta koska tarkoituksena on kuitenkin että kellään pelaajalla ei ole todella ahdistavaa, niin meillä on muutamia sääntöjä tätä varten.

1 TAISTELUSÄÄNNÖT

Sisällä ei taistella ollenkaan. In-game selitys tälle on että rakennuksessa asuu räyhähenki joka heittää rettelöitsijät ikävästi pihalle, joten kaikki fyysiset kamppailut pitää viedä ulos.

Taistelussa käytetään nyrkkejä tai aseina lateksimiekkoja ja ennen peliä tarkastettuja ampuma-aseita. Läheskään kaikilla hahmoilla ei tällaisia ole. Ja vielä muistutukseksi, peli ei siis ole taistelupainotteinen, vaan hahmoon eläytymisellä on suurempi merkitys. Aseilla ei saa lyödä päähän, nivusiin tai muihin arkoihin paikkoihin. Lyönnit eivät saa olla kovia ja vastapelaajalle ei saa jäädä taistelusta minkäänlaisia mustelmia.

Jos hahmosi saa osuman taistelussa, näyttele kuin olisit haavoittunut. Jos miekalla lyödään osuma esimerkiksi käteen, hahmoltasi todennäköisesti murtuu käsi ja hän makaa maassa huutaen kivusta jonkin aikaa. Yleensä tappeluista syntyy pelihahmolle mustelmia ja mustuneita silmiä. Satuolennot eivät kuole helposti. He toipuvat vähitellen vakavistakin vammoista. Ainoastaan maagisesti (joko taialla tai maagisella esineellä) irti leikattu pää tappaa satuolennot pysyvästi.

Pelissä on myös ampuma-aseita, joita mallintavat erilaiset soft-air aseet. Ampuminen tapahtuu pum-säännöillä eli pelaaja osoittaa toista kohden ja sanoo pum. Uhri esittää osuman saanutta ja käyttäytyy sen mukaisesti. Aseissa ei siis käytetä muovikuulia tai mitään muitakaan panoksia! Jokainen ase tullaan tarkastamaan ennen peliä pelinjohdon toimesta.

1.1 Taisteluarvo

Jokaiseen hahmoon on merkitty taisteluarvo, joka kuvaa hahmon fyysistä voimaa ja kertoo miten hahmo pärjää taistelussa, käsikähmässä taikka muussa ruumiillisessa koitoksessa.

Sopikaa taistelutilanteissa etukäteen kuinka niissä käy ja kumpi voittaa ja mitä taistelussa tehdään. Kun on päästy käsityksen tappelun kulusta, tilanne näytellään. Mahdollisuus on myös roolipelata taikka vain puhua taistelu läpi off-game-huoneessa ja näytellä vain seuraamukset.

Numeroarvot:
5 = legendaarinen
4 = tosi kova
3 = soturi
2 = perushenkilö
1 = sairas tai heikko yksilö
0 = taistelukyvytön

Korkeamman arvon omaava hahmo voittaa tappelun automaattisesti, ja tilanteissa joissa rähinöintiin osallistuu useampi hahmo, numeroarvot lasketaan yhteen. Jos molemmilla tappelupukareilla on sama arvo, tehkää pikainen KPS (kivi-paperi-sakset). 

Hahmo, jolla on korkeampi arvo voittaa tappelun automaattisesti, ja tilanteissa joissa rähinöintiin osallistuu useampi hahmo numeroarvot lasketaan yhteen ja se osapuoli, jolla on isompi arvo voittaa. Ylemmällä tasolla olevia hahmoja vastaan käydessä tarvitaan kolme alemman tason hahmoa, jotta näillä olisi mahdollisuus voittaa.

Esimerkiksi jos hahmolla on taisteluarvo 4, häntä vastaan tarvitaan ainakin kolme satuolentoa, joilla kaikilla on taisteluarvo 3. Taisteluarvo 2:lla ei voi voittaa nelostason hahmoa mitenkään, ellei näitä ole suorastaan suurensuuri porukka.

1.2 Valkoinen nauha

Jos kenelläkään pelaajista on pelissä valkoinen nauha käsivarressaan, tämä tarkoittaa, että pelaajaan ei saa fyysisesti koskea ollenkaan tappelutilanteessa. Tällöin tappelu on soviteltava sanoin tai vältettävä konfliktia kokonaan.

1.3 Musta nauha aseessa

Musta nauha aseessa tarkoittaa, että ase on maaginen ja se voi olla esimerkiksi erityisen vaarallinen satuolennoille (yksi isku kaulaan voisi tappaa kokonaan tms.) tai aseessa on jokin muu maaginen toiminto. Kaikki satuolennot aistivat, että ase on jollakin tavalla maaginen, mutta eivät tiedä, mitä se tekee.

2 TURVALLISUUSSÄÄNNÖT

Älä tee mitään jos et ole varma että se on okei. Kysy, älä oleta. Kanssapelaajien kanssa on neuvoteltava etukäteen rajoista, ja kaiken sovitun voi muuttaa uudella neuvottelulla kesken pelin heti kun se ei tunnukaan kivalta.

Käytössä on ns. liikennevalosysteemi. Tässä pelissä se toimii seuraavasti.

Punainen: nyt ei jatketa tilannetta eikä mennä enää pidemmälle vaan lopetetaan kohtaus kokonaan, siirrytään pelaamaan ihan muuta

Keltainen: nyt on ihan hyvä, mutta en halua mennä pidemmälle

Vihreä: eskaloidaan eli lisätään kierroksia ja viedään tilannetta vielä pidemmälle.

Värikoodit toimivat myös kysymyksenä, eli pelaaja kysyy tilanteessa ”vihreä?”, ja jos toinen vastaa ”vihreä” niin tilanne jatkuu ja menee pidemmälle.

Esimerkki: Hahmo Känninen Ääliö hakkaa Strippari Tytön hahmoa Lumoluolassa. Strippari Tyttö itkee ja vastustelee, mutta Tytön pelaaja on sitä mieltä että ei tarvitse varoa ihan niin paljoa ja retuuttamisesta saa hyvää peliä – Känninen Ääliön pelaajahan ei tietenkään lyö oikeasti – joten Tytön pelaaja voi sanoa ”vihreä” viestittääkseen  että saa retuuttaa kovempaa, ja hyökkääjän pelaaja voi vastata haluamallaan värillä eli:

Vihreä = hyvä on, lisätään kierroksia ja haukutaan ja läiskitään kovempaa

Keltainen = en nyt halua retuuttaa sua yhtään kovempaa, pelataan kohtaus tällä intensiteetillä

Punainen = en kyllä halua pelata tätä kohtausta ollenkaan, ohjataan tilanne muualle

Liikennevalot eivät siis katkaise peliä, ne vain ohjailevat mihin suuntaan halutaan mennä.

Jos pelissä tulee sellainen hetki jossa tilanne ei ole yhtään kiva ja se täytyy saada poikki – mieluiten ennen kuin ollaan menty liian pitkälle kivasta pelaamisesta, niin pelin katkaiseva turvasana on “off-game”. Silloin lopetetaan heti mitä ollaan tekemässä, otetaan etäisyyttä ja keskustellaan tilanne läpi ja sen jälkeen katsotaan mihin suuntaan jatketaan peliä.

Esimerkki: Örkki Öykkäri tulee yhtäkkiä takaapäin ja kaappaa Random Kyläläisen syliin ja alkaa läähättää korvaan eikä lopeta vaikka Random vastustelee (Örkki ei tajua että vastustelu ei ole pelkästään hahmossa vaan myös pelaaja ei halua olla tilanteessa). Yllättävä tilanne on ahdistava ja Random Kyläläisen pelaaja haluaa pelin poikki ja äkkiä, joten hän sanoo “off-game, lopeta, off-game lopeta nyt v*ttu oikeesti” ja Örkki Öykkärin pelaaja perääntyy oitis ja tilanne käydään läpi ennen kuin peli jatkuu.

Esimerkki II: Heikko-Peikko on onneton hahmo jota muut sorsivat. Kesken pelin toisten hahmojen pilkka meneekin yhtäkkiä iholle ja tuntuu pelaajasta vähän liian oikeasti pahalta, jolloin hän menee sanomaan kanssapelaajalle että ”off-game, mä en nyt jaksa pelata tätä kiusaamista enää enempää” ja sitten jutellaan off-game hetki siitä miten peliä jatketaan.

3 SEKSINMALLINNUSSÄÄNNÖT

3.1 Pussailu ja suuteleminen

Suudellessa pelaajat laittavat kädet vastakkain kasvojensa väliin (joko kämmenet vastakkain tai vain sormet, oman henkilökohtaisen tilan mukaan), ja sitten pussaillaan intohimoisesti sitä omaa kättä siltä etäisyydeltä joka itselle on mukavan tuntuista.

3.2 Seksi itsessään

Jos hahmojen jostain syystä on pakko päästä puskaan kuksimaan kesken Muistelujuhlapäivän, se tapahtuu puhumalla. Eli siinä vaiheessa kun tuntuu että tilanne on mennyt siihen pisteeseen että pitäisi ruveta mallintamaan seksiä niin peli poikki ennen kuin päästään tositoimiin. Hahmot voivat mennä nurkan taakse etsimään yksityistä tilaa ja sitten sanotaan off-game ja pudottaudutaan pois hahmoista. Sitten käydään tilanne läpi kanssapelaajan kanssa ja mietitään että mitä hahmojen välillä tapahtui ja oliko se nyt kivaa vai kamalaa. Voi myös keskittyä seksin jälkeisiin tunnelmiin, siihen miltä nyt tuntuu ja mitä seksikohtauksella saavutettiin draaman kannalta

(Esim. Hahmot tuntevat nyt keskinäistä luottamusta ja kiintymystä toisiinsa, tai toinen hahmo miettii kotona odottavaa puolisoa samalla kun toinen inhoaa itseään käyttäessään kaverin taloudellista ahdinkoa omaksi hyväkseen, jne.)

On myös mahdollista tulla pelaamaan seksikohtaus off-game-huoneeseen ja pyytää jonkun pelinjohtajan mukaan ohjaamaan tilannetta jos se tuntuu hyvältä.

Jos on oletettavissa että tulet pelaamaan jonkun kanssa intiimiä suhdetta (aviopuolisot, ihastus, prostituutiosuhde, muu, mikä?) niin juttele etukäteen kanssapelaajan kanssa ja sovi miten pelaatte. Kädestä pitäminen, halailu, takapuolen nipistely jne, sopikaa miten pitkälle mennään. Harjoitelkaa myös etukäteen miltä se tuntuu ja löytäkää rajat. Huomaa, että myös aktiivisempi osapuoli voi olla se joka ei halua mennä yhtään pidemmälle.

Sopikaa kaverin kanssa etukäteen myös jos hahmollanne on tapana esim. poskipussailla ystäviään tms.

Jos hahmosi harjoittaa seksuaalista ahdistelua, juttele ehdottomasti kanssapelaajan kanssa etukäteen! Esim. pelaajat, joiden hahmot ovat Lumoluolan limaisia ällötyyppejä tai yli-innokkaita rakkaudennälkäisiä tanssityttöjä, tai muut jotka tietävät että tällaista saattaa hahmolle tapahtua voisivat harjoitella uhriensa kanssa kihnuttelua etukäteen, että miltä se tuntuu molemmista osapuolista – muistakaa että myös se kähmijä voi olla se joka ei halua mennä yhtään pidemmälle. Käyttäkää liikennevaloja ja turvasanaa.

Jos näet toisten pelaavan kohtausta jossa jotakuta esim. likistellään ja taputellaan pepulle ja puhutellaan törkeän seksuaalisesti, se ei tarkoita että sinäkin voit automaattisesti tehdä niin ko. hahmolle (ja siten pelaajalle), vaikka se hahmojen kautta olisi loogista. Rajat on sovittava jokaisen kohdalla erikseen.

4 OFF-GAME JA HOLD

Ketään ei saa oikeasti vahingoittaa. Jos joku pelaaja ei pidä fyysisestä läheisyydestä, vaan se alkaa ahdistaa häntä, hän voi ilmaista sen vastapelaajalleen esim. seuraavalla tavalla: ”off-game, voitko mennä vähän taaemmas, minulla meni roska silmään ja pitää ottaa se pois, ennen kuin voidaan taas jatkaa peliä”. Eli, sana off-game tarkoittaa sitä, että se on pelaajan viesti muille ihmisille, ei hahmon. Off-game –sanoilla alkavat lauseet siis jätetään huomiotta pelissä, aivan kuin niitä ei olisi. Noudata kuitenkin heti toisen pelaajan pyyntöä. Älä käytä off-game sanoja kovaan ääneen, ellei ole pakko, vaan pyri kuiskaamaan pelin ulkopuolelle kuuluvat asiat vastapelaajalle.

Off-gameen kuuluvat myös kaikki pelin ulkopuoliset asiat. Jos esim. hahmosi päättää poistua pelipaikalta jo ennen pelin loppumista, voit tehdä sen off-gamena. Off-game-merkki on nyrkki pään päällä ja kaikki pelaajat, jotka näkevät toisen hahmon tekevän näin, jättävät huomiotta kyseisen pelaajan. Hän on kuin ilmaa heille, eli esim. hahmo päättää poistua pelialueelta takaisin kotiinsa, ennen kuin peli on päättynyt, kävelee metsän laitaan ja ”lähtee pois”. Pelaaja palaa tietenkin takaisin, ja pistää nyrkkinsä pään päälle, ilmoittaen näin, että hän on nyt oma itsensä, eikä enää hahmonsa. Roolihahmo on siis ”poistunut pelistä”, mutta pelaaja menee erikseen varattuun tilaan odottamaan pelin päättymistä vähin äänin ja häiritsemättä muita pelaajia. Pelaajalle saatetaan antaa varahahmo, mikäli pelin päättymiseen on todella pitkä aika.

Hold on huuto, joka huudetaan, jos pelissä tulee vaaratilanne. Tämän huudon kuullessaan pelaajat lopettavat välittömästi pelinsä, toistavat huudon ja katsovat mikä on hätänä. Se on siis pelin keskeytyshuuto. Jos hold huudetaan, kyse voisi olla esim. siitä, että on syttynyt oikeasti tulipalo tai joltakin pelaajalta on murtunut jalka. Hold-huutoa ei huudeta pienten syiden takia, vaan ainoastaan silloin kun on tosi kyseessä. Mutta se tulee ehdottomasti huutaa, jos huomaat mahdollisen vaaratilanteen, joka uhkaa jotakin pelaajaa oikeasti!

5 PELI ON TARUA

frighteningMuista, että peli on vain tarua, eikä sinua oikeasti ole loukattu pelissä, jos joku hahmoista vaikka innostuu haukkumaan sinua. Älä siis harmistu, jos hahmoasi syytetään jostakin, sehän on vain hahmosi, etkä sinä itse. Larpin idea on pitää hauskaa tai kärsiä hahmon ”nahoissa”. Nauti sen sijaan esim. riidoista tai muusta ja mieti, mitä hahmosi sellaisessa tilanteessa tekisi. Voit suuttua, mutta tee se hahmonasi, älä itsenäsi. Ja usein kannattaa pelata suurimman draaman kautta, jotta saadaan mehevimmät pelitilanteet aikaiseksi. Jos pelin teemat alkavat ahdistaa ja hahmosta haluaa irrottautua kesken pelin, on pelipaikalla mukana vähintään yksi turvahenkilö, jolle voi mennä puhumaan ahdistavista tilanteista ja selvittää ne kesken pelin. Turvahenkilöiden nimet lähetetään pelaajille ennen peliä tulevan pelimateriaalin mukana.

6 TAIKUUS

Pelissä on satuolentoja, jotka ovat säilyttäneet taikavoimansa. Yleensä taikuus on ihmisten maailmassa hidasta ja kallista toteuttaa, joten sitä käytetään pääasiassa lumouksiin, joilla muutetaan satuolentojen ulkonäköä ihmismäisemmäksi sekä Farmin piilottamiseen että Satulähiön ulkoasun muuttamiseen. Enemmän taikuus ilmenee maagisina esineinä, joita on jonkin verran onnistuttu kuljettamaan satumaista. Näistä jokainen toimii omalla tavallaan ja tunnetuimmista kiertää huhuja, joita lisätään lähempänä peliä Tavat ja huhut -sivulle. Jokainen taikuutta osaava hahmo tulee saamaan yksityiskohtaisemman kuvauksen, kuinka taikuus hänen kohdallaan toimii. Muut eivät tästä juuri tiedä, sillä taikuutta osaavat eivät juuri kyvyistään julkisesti puhu. Mikäli hahmollesi annetaan esimerkiksi off-game peliohje, että häneen on kohdistettu loitsu, pelaa sen mukaisesti.

6.1 Erikoiskyvyt

Joillakin hahmoilla on erikoiskykyjä, jotka vaikuttavat muihin hahmoihin.

Puuhkutus

Pelaaja huutaa “Nyt minä puhkun ja puhallan” ja kääntyy johonkin suuntaan ja puhaltaa. Kaikki hahmot lentävät taisteluarvosta riippuen jonkin matkaa taaksepäin ja kaatuvat maahan. Heiveröiset voivat lentää hyvin kauas, kovemmat ehkä vain kaatuvat selälleen maahan muutaman sekunnin ajaksi. Tämän jälkeen voi myös näytellä hetken aikaa “pökertynyttä”. Tavalliset kuolevaiset ihmiset lentäisivät hyvin kauas.

Näkymättömyys

Kädet nostetaan ilmaan ristiin pään päälle. Tällöin hahmo on näkymätön, eikä häntä voi nähdä mitenkään. Mikäli hahmo tuottaa paljon ääntä esimerkiksi kävelemällä, puhumalla tms. hänet voi kuitenkin kuulla, varsinkin jos kuuntelevalla hahmolla on tarkat korvat (monilla eläinsatuhahmoilla on).

7 PELIPAIKKA

Pelipaikkana toimii Nousiaisten Vanha asema, jonka osoite on Laaleistentie 29. Pelipaikalle ajaa Turusta noin 17 minuutissa. Ennen peliä laaditaan kyytitaulukko, jotta autottamat pääsisivät kimppakyydein pelipaikalle. Nousiaisiin pääsee myös Turusta linja-autoilla, jotka jättävät lähimmillään Nousiaisten Nesteelle n. 1.8km päähän. Pysäkiltä voidaan tarvittaessa järjestää keskitetysti kyydityksiä pelipaikalle, jos asiasta tiedetään hyvissä ajoin.

Pelipaikasta löydät lisätietoa osoitteesta http://www.vanha-asema.info/.
Tai voit tutustua Aseman Facebook-sivuun, jossa löytyy paljon kuvia pelipaikasta.

8 PELIN AIKATAULU

La 8.4.2017

Pelipäivän tarkempi aikataulu on nyt julkaistu alla. Siihen tulee korkeintaan hienoisia muutoksia. Alkubrieffejä tulee olemaan useita pelissä, joten kun saat tietää sinulle kuuluvien brieffien aikataulut, ole hyvissä ajoin niitä ennen paikalla ilmoittautumassa. Jos alkubrieffistä myöhästyy, niin menettää paljon informaatiota ja mahdollisuuden kysellä tarkemmin tietoa hahmoistaan.

Pelipaikka ei ole leirikeskus, joten siellä ei valitettavasti voi yöpyä. Kun pelaajat 2. pelautukseen ovat varmistuneet, luomme tapahtumalle vielä eventin Facebookkiin ja siellä voi esimerkiksi huhuilla itselleen yösijaaa Turusta, jos sitä tarvitsee.

La 8.4.2017

klo 10.15 Pelaajat voivat alkaa saapua paikalle. Ilmoittautumisen jälkeen kannattaa aloittaa proppaus. Samalla pelaajille näytetään tarvittavat propit.

klo 11.00 Alkubrieffit ryhmittäin alkavat. Jokainen tulee saamaan erikseen ajan omista alkubrief-aikatauluistaan.

klo 13.00 Off-game ruokailu ennen peliä.

klo 13.30 Pelinjohdolta saatavat propit voidaan hakea.

klo 14.00 Lyhyt yleisbrieffi.

klo 15.00 Peli alkaa.

Klo 22.00 Peli päättyy viimeistään.

klo 22.15 Lyhyt debrieffi pienryhmissä.

klo 23.00 Yleinen debrieffaus pelaajien kesken ja pelinjohto vastailee pelaajien kysymyksiin juonista.

Klo 01.00 Pelaajien poistuttava pelipaikalta viimeistään.

9 OFF-GAME VARUSTEET

Pelipaikalla on sähköt, mutta pimeän tullen ulkona on todella pimeää. Varaa siis mukaasi taskulamppu tai muu valonlähde. Pelipaikalla on jonkin verran peilejä vessoissa, mutta kannattaa ottaa oma taskupeili mukaan proppaamista varten, jos mahdollista. Pelissä on tarjolla ruokaa, mutta omaa purtavaa voi myös ottaa mukaan. Ottakaa huomioon, että off-game tavaroille ei ole erillistä säilytystilaa pelipaikalla, joten niitä joudutaan säilyttämään autoissa pelin ajan. Eli mukaan vain tavaraa ja ruokaa, jotka säilyvät viileässä. Koska peli on nykyaikaa, emme rajoita sadevarusteita ja muita hyödyllisiä tavaroita. Myös kännykät, tabletit  ja läppärit ovat sallittuja, jos ne hahmoon sopivat.

Ja vielä kerran muistutuksena, että pelipaikalla ei valitettavasti voi yöpyä, koska se on juhlatila eikä leirikeskus.

10 VINKKEJÄ PELAAMISEEN

Kuinka sitten nauttia pelistä eniten?

Kontaktoidu ahkerasti toisiin pelaajiin jo ennen peliä, esimerkiksi facebookin kautta tai alkubriiffejä ennen. Keskustelkaa hahmojen historiasta sellaiset kohdat läpi, mitä hahmot ovat yhdessä kokeneet tai tehneet (kuitenkaan mahdollisia salaisuuksia ja juonia paljastamatta ennen pelin alkua). Voitte hioa hahmoja yhdessä ja keksiä lisää yhteisiä tapahtumia ja tekemisiä hahmoille, kunhan ne eivät muuta olemassa olevia, kirjoitettuja tapahtumia.

Yksi hyvä vinkki on myös “pelaa hävitäksesi”. Useilla hahmoilla on paljon salaisuuksia, joiden he eivät suurin surminkaan halua paljastuvan. Joidenkin juonien eteneminen kuitenkin edellyttää, että näitä salaisuuksia paljastuu. Voit siis vauhdittaa oman ja muidenkin pelin kulkua niin, että hahmosi esimerkiksi jossain vaiheessa lipsauttaa tämän tarkoin varjellun salaisuutensa jostakin syystä (vaikka humalassa tms.). Tällä syntyy enemmän peliä kaikille. Juorutkaa huoletta asioita toisille hahmoille, mikäli hahmolla ei ole erittäin painavaa syytä pitää tietoa juuri itsellään. Satuolennot ovat hyvin uteliaita ja lörppäsuita jo luonnostaan.

Pohdi myös, tuovatko hahmosi tekemiset pelissä lisää peliä ja tapahtumia peliin, vai ainoastaan “jarruttavat” pelin kulkua. Esimerkiksi toisten hahmojen vangitseminen paikalleen pitkäksi aikaa erilaisista syistä voi haitata paljonkin pelikokemusta. Joillakin hahmoilla on myös hyvin paljon juonia ja siitä syystä juonien pelaaminen kannattaa aloittaa heti, tai voi olla, ettet ehdi pelaamaan kaikkea. Älä säästele pelissä vaan vedä täysillä jo heti alusta! Sillä tavalla saamme kaikki parhaimman pelikokemuksen.

Ja muista käydä syömässä ja erityisesti juomassa vettä! Joskus pelin tiimellyksessä unohtuu, että ruokaakin pitäisi syödä. On kuitenkin ehdottoman tärkeää, että järjestät syömiselle aikaa, vaikka kuinka hauskaa olisikin ;-).

Jos kaikesta ennakkovalmisteluista huolimatta pelisi tuntuu laahaavan, eikä mitään tunnu tapahtuvan, tule juttelemaan off-game pelinjohdon kanssa. Katsomme yhdessä, mitä voimme asialle tehdä.

11 TUPAKOINTI

Pelissä tupakointi tapahtuu sille määriteltyllä alueella, joka on off-game. Siellä ei siis tule pelata hahmojaan, vaan sauhuilla käydään nopsaan ja sitten jatketaan peliä muiden kanssa. Jos hahmosi polttaa, voit toki liikkua tupakka tai sytyttämätön piippu suussa ja larpata polttelevasi niitä. Mutta sallitaan jokaiselle savuton peli.