Adalmiinan puotia uhkaa konkurssiloppuunmyynti.Adalmiinan lahja- ja
vanhain- tavarainliike on sulkemassa ovensa. Adalmiinan liike on
pyörinyt satulähiössä jo muutaman vuosikymmenen ajan, mutta nyt hän
joutuu sulkemaan sen. Näin alati sydämellinen Adalmiina kommentoi
lopettamista.
-"Onhan tämä raskasta aikaa itselle, mutta ilmeisesti Satulähiö ei ole paras paikka pienelle lahjatavarapuodille. Olen iloinen, että liike pyöri muutaman vuosikymmenen, mutta kyllä se silti tuntuu tyhjältä laittaa lappu luukulle. Vielä selvittelen rahoituskuvioita, mutta valitettavasti alkaa näyttää siltä, että liike on lopulta suljettava. Minulla on ollut hienoja asiakkaita vuosien varrella, mutta ilmeisesti aika on ajanut ohi pienistä puodeista." Adalmiinan lahja- vanhaintavaranliikkeen loppuunmyynti alkaa todennäköisesti vaalien jälkeisellä viikolla kestäen aina toukokuun loppuun saakka. Loppuunmyyntien aikaan liike on auki normaalisti eli arkisin klo 9-17. |
HINNAT ALKAEN
€500 !!!
Lumottu taikapeili houkuttimena äänestyspaikallaJotta mahdollisimman moni satuolennoista osallistuisi Muistelemispäivään ja päivän aikana järjestettävään äänestykseen, ollaan paikalle Lumikin toimesta tuomassa myös Taikapeiliä. Taikapeili on luvannut vastata päivän aikana muutamien äänestäjien kysymyksiin, jos heillä on mieltä askarruttavia ajatuksia. Vaalitulokseen ei Taikapeili halua kuitenkaan ottaa kantaa, vaan pesee lasinsa siitä. Ehkäistäkseen
Taikapeilin liiallista rasittumista, on Lumikki päättänyt pitää
arvonnaan äänestykseen osallistujien kesken. Muutama onnekas tulee siis
saamaan erioikeuden päästä tapaamaan muuten niin harvoin nähtävää
Taikapeiliä. Muutoin peilillä on oma vartijansa, jotta sen rauhaa ei
häiritä liiaksi asti.
Satulähiösanomat hakee itselleen valokuvaajaaMina Harker hakee itselleen apulaista Satulähiösanomien toimittamiseen. Erityisesti hän hakee itselleen valokuvauksesta kiinnostunutta satuolentoa, jotta lehteä saataisiin kuvitettua nykyistä enemmän sekä suoritettua henkilöhaastatteluita. Avoinna olevasta paikasta kiinnostuneet voivat henkilökohtaisesti ottaa yhteyttä Minaan ja esitellä hänelle taitojaan. Myös palkkatoive tulee esittää suoraan Minalle, mutta palkkio tulee lähinnä olemaan nimellinen osa-aikaisena suoritettavasta työstä. |
Historialliset vaalit lähestyvät!Ensimmäistä
kertaa yli kahteen vuosisataan järjestetään satuolentojen
pormestarinvaalit. Kuningas
on ollut matkallaan jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan ja
varapormestarina toiminut Ichabod
Crane jättäytyi töistään pois hiljattain, joten laillista
vallanpitäjää ei tällä hetkellä edes ole. Tämä on kuohuttanut kansaa,
joten Cranen sijaisena toiminut Lumikki
on luvannut järjestää vaalit, joissa päätettäisiin
uusi pormestari. Vaaleja organisoiva Lumikki kommentoi asiaa
seuraavasti.
-"Tästä muistelemispäivästä tulee ikimuistoinen. Me olemme saaneet sekä Satulähiön että Farmin valitsemat vaalitoimitsijat avustamaan käytännön asioissa vaalipäivänä. Ehdokkaiksi ilmoittaudutaan jo ennen varsinaista vaalipäivää ja jokainen ehdokas tulee saamaan palstatilaa myös Satulähiösanomissa näin halutessaan. Äänestyksen tulos julkaistaan jo vaalipäivänä, jotta uusi pormestari voi avata muistelemispäivän illan tanssit, kuten perinteeseen kuuluu." Satulähiö on valinnut omaksi vaalityöntekijäkseen Sisar Pontevan. Hänet tunnetaan luotettavana henkilönä, joka usein vierailee Satulähiössä hoitamassa asioita, vaikka asuukin Farmilla. Farmin puolelta vaalityöntekijäksi on valittu Peukalo-Liisa. Hänen touhukas ja taiteellinen luonteensa auttaa varmasti vaalijulisteiden teossa. Vaalit tullaan pitämään perinteiseen tapaan yksinkertaisina enemmistövaaleina eli eniten ääniä saanut valitaan pormestariksi. Valituksi tulleen tulee samana päivänä nimittää itselleen sopiva varapormestari sekä sheriffi virkaansa, joten keskustelua vaalit tulevat varmasti herättämään. Toki ehdokkaat voivat nimetä itselleen varapormestarin ja sheriffin halutessaan jo etukäteenkin. Jos sattuisi niin, että kaksi ehdokasta saisi täysin saman verran ääniä, järjestettäisiin silloin pikainen uusintaäänestys, jolloin ehdolla olisivat vain nämä kaksi ehdokasta. Tällaiseen käytännönjärjestelyihin ei kuitenkaan ole vielä koskaan jouduttu Satulähiön olemassaolon aikana. |
|
1/2016 - Satulähiön Sanomat. Copyright 2016. |
Lähetä toimitukselle
juttuvinkki!
|